Eilen ei onnistunut mikään, ei sitten yhtään mikään! Purusäkki hajosi, kottikärry ei suostunut menemään lantalavalle, pojat kaatoi koko ajan vesiämpäriä jossa oli suurella vaivalla tuotua lämmintä vettä, Julle oli kiukkupäällä, Vili ei antanut haravoida kunnolla jne, joten päätin että riitti tämä kiitos ja menin sisään. Kappas vaan, taas oli vieraita kylässä! En jaksanut olla sosiaalinen, joten menin omaan huoneeseeni antaen erittäin hyvän vaikutelman itsestäni. Illalla vielä nukahdin sohvalle, ja heräsin kun E ja R olivat jo menneet tekemään yötalleja. Riensin avuksi sitten, mutta oli jotenkin niin tyhmä olo.
Yöllä en saanut unta kun pelotti etten herää ajoissa aamutalliin. Tyhmää joo, neljältä puin vaatteet päälle ja nukuin loppuyön ihan valmiina rientämään talliin. Heräilin kuitenkin puolen tunnin välein varmistamaan, etten ole myöhästynyt..
Aamutallin jälkeen menin takaisin nukkumaan, koska olo oli aika kauheanväsynyt.
Mentiin ratsastamaan ennen päiväruokia Jullen ja Manun kanssa. Julle oli hieno, niinkuin aina. Manu rupesi katselemaan kentän keskellä olevaa kartiota, eikä uskaltanut mennä siitä ohi, vaikka Julle oli juuri mennyt. Siihen jäivät E:n kanssa seisoskelemaan, ja puolitoista tuntia meni ennenkuin pojat pääsivät ohi! Siinä vaiheessa oltiin jo Jullen kanssa lähdetty talliin ja olin ruokkinut kaikki muut ja siivonnut tallit.
Manu on kyllä yksi tyhmis välillä.
Ainii en tiedä miksi, mutta Vili on ruvennut taas kiukkuilemaan haravoidessa. En ole tehnyt sille mitään, minkä vuoksi sen pitäisi pelätä haravointia, ja aina ennen on ollut nätisti.. Toivottavasti lakkaa taas pian!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti