Eilen täytin 19 vuotta! Jaiks! Juhlistimme syömällä kakkua.
Eilen löytyi myös syy Kalimeron ontumiseen: sillä oli jalkojen ympärille kietoutunut läpinäkyvää siimaa! Sain sen otettua pois, ainakin luulen että kokonaan. Aika inhottavaa kyllä, varpaat oli osa ihan kiristyksissään ja tummat... Kalimero ei tänään aamulla lähtenyt pesästään, jonne eilen kannoimme hänet. Toisaalta voin vain kuvitella kuinka paljon varpaita särkee....
Kissakiisseli on ollut kiireinen, sillä oravat rientävät pitkin ruohikkoa talviruokaa piilotellen. Vielä en ole huomannut, että olisi saanut kiinni. Onneksi!
Heposet voivat ihan hyvin, Taitsu saa senioriruokaa, jotta kylkiluut vähän menisivät piiloon. Vilille pistettiin niveleen taas piikki, on nyt viikon levossa. Sen jälkeen katsotaan, miten tilanne kehitty.
Eilen ei ehditty jatkaa ajoharjoituksia. Jullepoika kävi kyllä haistelemassa kärryjä, mutta muuten sai olla rauhassa. Katsoo nyt...
Kymmeneltä lähden kahden tunnin maastoon, ratsunani Rölli ja seuraneitinä Vesku!