31. joulukuuta 2012

Sula-aamu!

Eilisen päivän ja yön lämpötila on pysynyt nollan yläpuolella, joten tänään pojat (ja Milli) pääsivät ulos aamiaiselle! Pimeetä on toki, mutta kyllä lampunkin valossa näkee syödä ihan hyvin. Kaurat jaoin sisään kuitenkin, jotta sain vähän aikaa valmistella tarhat.. Ei aina voi jaksaa tehdä illalla kaikkea valmiiksi! Helpottaisihan se, tietenkin.


Hevosten jälkeen oli kanojen vuoro, valot päälle ja veden vaihto. Nappasin samalla kameran pois seinästä. Eilen tosiaan saatiin riistakamera kanojen valvotaan, mutta kuvissa ei näkynyt mitään kummempaa. Asento oli ehkä vähän huono, kuva oli aika kapea eikä lattiaa juuri näkynyt. Kuvassa 184/208 kuitenkin näkyi jotain, joka oli ehkä hiiri (tai sitten höyhen). Kanat eivät mustasta pisteestä näkyneet välittävän.


Ihanaa kun vesi ei jäädy! Nyt on toisaalta toinen vesiongelma: sulavedet ei imeydy jäisen maahan, ja pihalla on moinen tulva. Noh, kaikkea ei voi saada.

Harmi vain sen kannalta, että meidän pitää uudenvuodenpäivänä esittää tonttukylää, jolloin lumipeite olisi ollut otollinen.

30. joulukuuta 2012

Draaman ytimeen

Kanalassa tapahtuu kummia.
Pari yötä sitten kanojen portaille oli ilmestynyt kummallisia läikkiä, jotka näyttivät vereltä. Asiaa tutkittiin, ja kanala tarkistettiin, mutta ei löytynyt merkkejä petoeläimen (rotta, minkki) kulkureitistä, tai edes mahdollisesta pääsytiestä kanalaan.
Kanatkin näyttivät melko rauhallisilta, eikä kellään ollut näkyviä vammoja. Asia jäi siihen siltä erää.
Kuitenkin heti ensimmäisenä aamuna tuloni jälkeen huomasin, että jälkiä oli lisää: koko orren toinen pääty oli veressä. Edelleenkään ei näkynyt merkkejä vierailevasta eläimestä, joten on ehkä syytä uskoa, että kanaljat riitelevät keskenään. Sellaistahan tapahtuu kanojen joukossa, että joku saatetaan jopa nokkia hengiltä. Tämä tietenkin pyritään välttämään, ja lähiaikoina onkin tulossa tuttavan riistakamera lainaan. Pitää toivoa, että kamera ratkaisisi syyllisen ja uhrin, jotta voidaan estää vakavat vahingot!


Muuten elämä tallilla sujuu mukavasti, ja pakkasen hellittäessä on vesihuoltokin hieman helpompaa. Joululomaleiri loppui eilen, nyt on rauha maassa ja hevoset syövät tyytyväisinä talleissaan. Tänään on vapaapäivä ratsastusten suhteen, ja hevoset pääsevät kentälle viettämään laumaelämää. Saa nähdä jaksavatko vielä riehua niin kovin, sillä leirin aikana olivat nii kauhean energisiä! Taittonenkin vanha pappa laukkasi kuin mikäkin ja nautti selvästi olostaan.
Saatiin myös todistaa Röllin ensimmäistä pukitusta ratsastaja selässä!
Tekee hyvää kuitenkin vähän rauhoittaa tahtia, ettei herkemmillä mene pää pyörälle tai jalat solmuun.


Katsotaan mitä tämä päivä tuo tullessaan!

Aluksi

Heisan!
Tässä blogissa on tarkoitus kertoilla juttuja elämästä pienehkön tallin pihapiirissä.
Päähenkilöinä toimivat tallilla asuvat otukset, eli hevoset, kanat, kissa ja koira.
Itse olen kyseisten elukoiden hoitamisessa autteleva 18-vuotias tyttö, joka on omaksikin ihmeekseen etuoikeutettu elämään samalla tontilla näiden ihanien tyhmilyksien kanssa.


Kaikki palaute otetaan mielellään vastaan!